lauantai 11. tammikuuta 2014

Ei saa rakentaa asuntoja Töölöön koska ne ovat rumia, kalliita ja tuhoavat pysäköintikenttiä.

Viraston vastaväitteet kaupungin rakentamisella Kisahallin parkkiksella ovat että asuntoja sisältävät rakennukset pilaavat kaupunkikuvan, asunnoista Töölöstä maksetaan paljon ja että urheilurakennukset edellyttävät asvalttikenttiä, jonka takia niille voi rakentaa vain urheilurakennuksia.

Seoulissa Tokiossa jalkapallokenttä on tietenkin talon katolla.
Aiemmin ehdittin jo esitellä virkamiesten hassuimmat perustelut sille miksei saa rakentaa asuntoja, ja lisää tulee heti vuoden aluksi. Apulaiskaupunginjohtaja Penttilä esittää haastattelussa työryhmän tuottamat kolme painavaa perustelua sille miksei Kisahallin parkkipaikalla saa rakentaa asuntoja.


Asunnot ovat rumia

Penttilän mukaan alue ei sovellu asuinrakentamiseen koska se on "kaupunkikuvallisesti keskeinen". Kieltämätä kaupunki on kaupunkikuvan kannalta keskeinen elementti ja Töölönlahden rantaan rakennattavat talot näkyisivät pitkälle. Tämä on erinomainen perustelu suunnnitella näkyvälle paikalle näyttäviä rakennuksia, joka on nimenomaan Kaupunkisuunnitteluviraston tehtävä. Ei kai virastossa nyt niin masentuneita olla, ettei haluta piirtää taloja, koska niistä tulee kuitenkin rumia?

Mystisintä tässä on kuitenkin  se että pelkkä urheilurakennus virastolle kuitenkin kävisi, josta ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että kaupunkikuvan pilaaminen on yksinomaan asuntoja sisältävien rakennusten ominaisuus.

Madison Square Garden, New York


Asunnot ovat kalliita

Penttilän mukaan uudisasunnot Töölöön eivät tule olemaan "kohtuuhintaisia", eli niistä ei ole apua asuntojen hintakriisiin. Tämä vanha kunnon argumentti menee niin että tulee rakentaa paskoja asuntoja paskoille paikoille, koska paskat asunnot ovat halpoja. Markkinatalouteen edes varauksellisen uteliaasti suhtautuvat taasen elävät käsityksessä, että asuntojenkin hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, jolloin tarjonnan kasvattaminen ceteris paribus vaikuttaa hintoihin laskevasti. Empiirisesti asiaa on kokeiltu pari vuosikymmentä Helsingissä jättämällä rakentamatta läheskään kasvavaa kysyntää vastaava määrä yhtään mitään asuntoja, ja tulokset ovat sisässä.

Olennaista ei siis ole uudisasuntojen hinta sinänsä, koska uudistuotanto on joka tapauksessa pieni osa kokonaistarjonnasta: kalliseen asuntoon muuttava muuttaa siihen todennäköisesti halvemmasta asunnosta, johon muuttaa joku sitä halvemmasta ja niin edelleen aina kontulalaiseen yksiöön saakka. Eli ei onneksi ole tarpeen välttää asuntorakentamista hyville paikoille.

Legendaarinen Maple Leaf Garden istuu mainiosti korttelikaupunkiin



Urheilurakennukset edellyttävät pysäköintikenttiä, jotka tuhoutuvat jos niiden päälle rakennetaan asuntoja, mutta parkkipaikan päälle voi kuitenkin rakentaa urheilurakennuksen, jonka pysäköintikenttätarve kaiketi sitten hoidetaan täyttämällä Töölönlahti tai taivuttamalla aika-avaruutta

Penttilä huolehtii:
Nyt kun stadion peruskorjataan, alueen merkitys liikunnan kannalta kasvaa entisestään. Helsingin liikunnan ykköspaikkaa ei ole syytä alistaa asunnoille... Asiallisesti sanottuna alueen liikunnan ja tapahtumien tilatarpeet ovat mittavat.
Olympiastadionin alkuperäisessä kaavassa Kisahallin parkkis on merkitty urheilukentäksi, byrokratian ja todellisuuden ero tiivistyy siihen että virallisesti sen nimi on Mäntymäen kenttä. Kyseessä on yksinkertaisesti pysäköintipaikka, jonka voi haluttaessa korvata ihan vaan maanalaisilla pysäköintipaikoilla. Tämä ei ole mikään perustelu olla rakentamatta noin erinomaiselle paikalla ja kalliille veronmaksajien omistamalle tontille asuntoja.

Voidaan toki argumentoida, että kenttää käytetään silloin tällöin tapahtumiin. Mutta jos tämä on se perustelu, niin sitten viraston tulisi selittää miten sen kentän voi kuitenkin jyrätä urheilurakennuksen alle, muttei rakennusten joissa on (myös) asuntoja alle. Semminkin kun uusi urheilurakennus arvattaen edellyttäisi mittavasti lisää asvalttikenttää.

Queensiin  suunnitelussa kompleksissa voi seurata urheilua
omalta parvekkeeltaan.



Virasto myös esittää vaihtoehtoiseksi paikaksi uudelle jäähallille nykyisen jäähallin pysäköintialuetta. Mutta kun sinnekin pitäisi saada ihan normaalia korttelikaupunkia asuntoineen, johon toki sopii jäähallikin.


On epäilty että HIFK:n hallihanke perustuisi kikkailuun, jossa tontti hankitaan kaupungilta halvalla jäähallitontin hinnalla, ja halli sitten rahoitetaan myymällä asuntoja. Asiasta on vaikea sanoa mitään, koska HIFK:n suunnitelmat eivät ole julkisia. Tämä on kuitenkin veronmaksajien kannalta perustelu olla antamatta tonttia liian halvalle, eikä tietenkään olla rakentamatta lisää ihan normaalia korttelikaupunkia Töölöön. Siitä on voittopuolisesti hyviä kokemuksia jo sadan vuoden ajalta.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella pistävä kirjoitus, joka iski suoraan lihaan, kiitos! Pari kirjoitusvirhettä vilahteli tekstissä, mikä katkoi hieman lukemista, minkä voisi vielä korjata.

Teemu kirjoitti...

Kiitos. Vähän jo noita kirjoitusvirheitä korjailinkin, pahoittelut.

Tapani kirjoitti...

Hyviä näkökohtia, kiitokset kirjotuksesta. Pari kommenttia lähinnä viimeisen kappaleeseen kikkailukohtaan. HIFK:n Timo Everi on kommentoinut, että Helsinki Garden -suunnitelmien mukaan tontista maksettaisiin käypä markkinavuokra. Asuntojen osuus kompleksista alustavissa suunnitelmissa on ollut 10 000 m2, kun kokonaisuudessa on 120 000 m2. Everi on kommentoinut, että asunnot olisivat olennainen osa suunnitellun kokonaisuuden rahoituksessa, mielestäni se on tuotu ihan avoimesti esiin eikä asiaa ole mitenkään peitelty. Nyt siis näyttää siltä, että suunnitelma ei tällaisenaan kaupungin virkamiehille kelpaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs Penttilä selittää sen, että Töölönlahden toiselle puolelle on rakennettu näitä rumia ja kalliita asuntoja?

Vaikka enemmän kyllä kiinnostaisi tietää miksi Suomen suurinta kaupunkia johtaa tälläiset ameebat?

Anonyymi kirjoitti...

Irrelevantti kommentti, mutta ensimmäinen kuva lienee Tokiosta, ei Soulista.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko sanoa etä tuossa kuvassa ei ole Soul vaan Tokio ja Tokiosta kaupunginosa nimeltän Shibuya.

tikkablog kirjoitti...

Kun lopettaa lukemisen otsikkoon niin asiahan on aivan oikein.

Teemu kirjoitti...

En ollut ihan varma onko tuo kuva Soulista vai Tokiosta, mutta kyllä se taitaa Tokiosta olla. Korjaan. Jos joku tietää talosta enemmän, niin linkkiä kiitoksia.

Teemu kirjoitti...

Tapani, kiitoksia tiedosta. Siis jos hallia pyörittävä yhtiö maksaa asuntojenkin rakennusoikeudesta ihan käyvän vuokran, niin siinä ei tietenkään ole mitään ongelmaa.

Onko siitä hallista jossain tarkempaa suunnitelmaa julkisesti saatavilla? On hieman vaikea ottaa kantaa pelkän parin mallikuvan perusteella.

Tapani kirjoitti...

Ao. sivun oikeasta palstasta löytyy pdf-dokumentti "Helsinki Garden, HS liite", josta itse olen näitä tietoja ottanut.

http://www.gsp.fi/fi/referensseja/helsinki-garden

Tämä liite jaettiin ainakin itselleni Hesarin välissä viime keväänä, mutta silloin oli mediassa kovin hiljaista hankkeen tiimoilta, ja uskoakseni tämä liite on mennyt aika monelta ohi.

Markkinavuokran maksamisesta Everi on maininnut muistaakseni ainakin Ylen radiohaastattelussa.

Thaj kirjoitti...

Tuosta Soul/Tokio -kuvasta sen verran, että kuva on todellakin Tokiosta, Shibuyan kaupunginosasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole jalkapallokenttä, vaan futsal-kenttä. Joten sen koko on vain 30m x 15m. Huomattavasti pienempi siis, kuin jalkapallokenttä. Linkkiä: http://www.adidas-futsalpark.com/shibuya/facility/access.php