maanantai 6. helmikuuta 2012

Ovatko puolueet pahoja?

Tolkku jeesustelee maanis-depressiivisestä suhtautumisesta puoluepolitiikkaan.

Vastauksena otsikon kysymykseen, ovathan ne. Ne kannattavat kaikenlaisia huonoja asioita, niiden edustajat päästää suustaan järjettömyyksiä, ja varsinkin keskenään ne suhmuroivat ihan mitä sattuu. Toisaalta tuota jälkimmäisestä kutsutaan parlamentaariseksi demokratiaksi, jota lähes kaikki kannattavat.

Tolkulla on erillaista pahaa sanottavaa Kokoomuksesta, Keskustasta, Vasemmistoliitosta, Demareista, Vihreistä, Persuista, RKP:stä ja KD:stä sekä Piraattipuolueesta, Suomen Kommunistisesta Puolueesta puhumattakaan. Muutamia esimerkkejä mainitakseen. Mutta tästä huolimatta, on vaikea ymmärtää mistä kumpuaa usein ääneen kuultu syvä pettymys milloin mihinkin puolueeseen, tai vahva vakaumus että juuri sen edustajat ja jäsenet ovat jonkinlainen sekopäälauma. Yrjö Hakanenkin tekee joskus ihan järkeviä aloitteita.

Kun tämä menee pikemminkin niin päin että jokaisessa yli kolmen ihmisen seurueessa on jotain mätää, vähintään yksi kylähullu, ja kuka tahansa täyspäinen ihminen on niiden kahden muun kanssa usein eri mieltä. Politiikka Suomessa ei myöskään ole mitenkään hyvin palkattua, helppoa tai kívaa puhaa. On vaikea kuvitella ihmisten lähtevän siihen ihan itsekkyyttään tai ilkeyttään.

Tämän jaarittelun joka ei johda mihinkään ihmettelyä kummempaan aiheutti eiliset vaalit. Tarkemmin se että sinänsä toki kaikin puolin hyvät ehdokkaat asettuivat politiikan yläpuolelle, mikä toki presidentin virkaan kuuluukin, ja se että nimenomaan tämä kerää laajaa innokasta kannatusta ihmisiltä. Tässä ei siis ole sinänsä mitään vikaa, päinvastoin.

Siinä on vikaa, että monien mielestä se että tehdään politiikkaa on jotenkin pahaa. Jakolinjat ovat pahoja, ikään kuin ideaali olisi yksi iso puolue. On ihmisryhmiä jotka ovat eri elämantilanteissa, eri luokissa, eri alueilta, tms. ja Tolkun demokratiatyöryhmän tutkimusten mukaan on hyvä asia että kullekin löytyy omat edustajansa. Jotka sitten neuvottelevat keskenään tuottaen, jos ei likimainkaan täydellisen tai aina edes hyvän, niin ainakin jotenkin edustavan kompromissin.

Vaihtoehdot tälle ovat karmeita.

Tämän kirjoituksen voi lukea arvostuksen osoituksena niille kaikille luottamusmiehille, puolueaktiiveille, kahvinkeittäjille ja muille, joiden puolueiden kantoja tämäkin blogi usein murjoo.

7 kommenttia:

Kalle Id kirjoitti...

Mutta Teemu, kun vastakkainasettelun aika on ohi niin eihän puolueita enää tarvita enempää kuin yksi!

Vakavasti ottaen olen kuitenkin ihan samaa mieltä tekstisi kanssa. Vaikka monet puolueet olisivatkin hanurista olevia sekopäälaumoja.

Teemu kirjoitti...

Kalle, menisköhän tää jotenkin näin:

1. Esimerkiksi Keskustan kohderyhmä ei ole varsinaisesti Kalliossa. Tai Vihreiden pakilalainen kolmen auton perheenisä. Tai demareiden yritysjohtajat. Ja niin edelleen.

2. Osa niistä kohderyhmään kuulumattomista kokee tämän jotenkin niin että noi vihaa mua.

3. Eli täydellinen puolue on sellainen jolla ei ole mitään kohderyhmää.

Tämä on mun paras arvaukseni siitä miksi ihan mihinkä tahansa kaupunkisuunnitteluhankkeeseen tulee niin paljon aivan pimeän aggressiivista palautetta, kyllä mäkin valitan, mutta joku tolkku siinäkin. Eli jos tehdään semmoista aluetta johon ei itse muuttaisi asumaan, niin itseä syrjitään. Ja tämän takia kaupunkisuunnittelu on sellaista tasapaksua ei kenenkään kaupunkia, josta ei sitten oikein pidä kukaan.

J kirjoitti...

Nyt kyllä missaat koko pointin siinä, minkä takia politiikan teko on ihmisten mielestä pahaa. Ei siksi että ollaan eri mieltä ja neuvotellaan ja tehdään kompromisseja - vaan suurelta osin juuri siksi että näin EI tehdä! Sen sijaan että oltaisiin eri mieltä, päättäjinä on broilereita ja julkkiksia: elämäntapapoliitikkoja, jotka tekevät hommaa, eivät ilkeyttään tai itsekkyyttään, vaan koska ovat tottuneet elämään keskeisessä asemassa ja jotka kahmivat itselleen yhä enemmän luottamustoimia joita eivät pysty eivätkä edes halua hoitaa lopulta, mutta äänestävät ryhmänsä mukaan koska niin kuuluu toimia. Sen sijaan että neuvoteltaisiin ja mietittäisiin parasta ratkaisua, ollaan kivenkovaan tiettyä mieltä joko täysin perustelemattomista fiilissyistä (pienemmät tekijät) tai koska oletetaan sillä saatavan ääniä (puolueiden keskushenkilöt). Sen sijaan että tehdään aitoja kompromisseja aitojen kantojen välillä, pelataan peliä ja tehdään salaa lehmänkauppoja taktisilla kuvioilla ja ostetaan samalla palkintovirkoja vanhoille puoluekonkareille.

Joo, kärjistettyä ja kohtuutonta, mutta nämä ovat niitä näkemyksiä minkä takia politiikka on pahaa, ei esittämäsi neuvottelu ja kompromissointi. Kyse ei ole siitä että ihmiset siellä olisivat pahoja. Ihmiset ovat ihmisiä, mutta ne tavat joilla asioista päätetään yksinkertaisesti kannustavat ja johtavat tekoihin jotka ulkopuolisten näkökulmasta kerta toisensa jälkeen näyttävät halveksittavilta (ks. poliitikon arvostus yhteiskunnassa). Eikä se, että toistellaan "demokratia on paras mahdollinen järjestelmä" (tai kevyemmässä muodossaan "mitä on kokeiltu") auta asiaa, kun ihmiset näkevät siinä olevan paljon mätää. Se että ollaan ehkä lokaalissa maksimissa (mitä ei sitäkään varmasti olla) ei tarkoita etteikö parempi olisi mahdollinen. Miksi ei esimerkiksi ole ohjelmaa, missä testattaisiin konsistentisti erilaisia hallinto- ja päätöksentekomalleja pienemmillä populaatioilla eri paikoissa? Edes yritettäisi miettiä mitä muuta voisi olla?

(Sori, lähti vähän käsistä. Arvostan suuresti kirjoituksiasi, mutta pistää vihaksi parlamentarismin ihannointi siitä näkökulmasta, että joku diktatuuri nähdään aina ainoana vaihtoehtona.)

J kirjoitti...

(Äh, piti ruksia tuo jatkokommenttien mailaus. Sori, tän voi tuhota.)

Teemu kirjoitti...

J, kiitoksia vaan, ja ihan hyvä kommentti.

Ensinnäkin, oli vahinkonatsikortti, en tarkoittanut että vaihtoehto on diktatuuri. Minusta esimerkiksi sellainen kansanäänestysmallikin on aika karmea. Niin kuin Kalifornia. Ja joo, toisaalta Sveitsi.

Samoin mallina osallistuva suunnittelu on aika mielenkiintoinen. Kaupunkisuunnittelussa sitä on tehty niin että arkkitehti pitää ensin tunnin tai parin kurssin jossa käydään ihan perusasiat läpi, minkälaisia talot voi rakennusteknisesti olla ja sen semmoista. Tämän jälkeen sitten tehdään ryhmissä kaavoja, jotka on yleensä ihan hyviä. Ehkä tätä voisi soveltaa muissakin asioissa paikallisdemokratiassa, arpoo vaikka jonkun porukan miettimään koulurakennetta, tms.

Jos sallit tulkinnan, niin tässä on kysymys siitä samasta mitä arvelen sinun sanovan ja se on hyvä huomio, vähän mutkan kautta: Kaavoittajat noin keskimäärin vihaa yleisötilaisuuksia ihan hyvästä syystä, siellä on se äkkiväärin pappa joka ei ymmärrä asiasta mitään vaahtoamassa. Mutta tästä vedetään helposti väärä johtopäätös, ei kannata kysyä mitään koska ihmiset on kohtuuttomia nimbyjä jotka vaan aina valittaa, eikä niin että tuollaiset tilaisuudet ovat luonteltaan sellaisia että ne keräävät kohtuuttomia nimbyjä vaahtoamaan.

Analogisesti, keskiverto politiikon palaute lienee paljolti vastaavaa huutamista. Ja tästä vedetään virheellinen johtopäätös että äänestäjät ovat mielensäpahoittajia jotka vaan valittaa. Eli heitä ei vaan saa ärsyttää tekemällä päätöksiä joista joku voi suuttua.

Paradoksaalisesti nimenomaan tämä varovaisuus kuitenkin ärsyttää sitä isoa joukkkoa, joka ei ole tyhmää tai kohtuutonta, eikä anna palautetta. Siis he kokevat jotenkin niin että tuo pitää meitä ihan tyhmänä, ja puolueet vielä työntää ehdolle kaiken maailman kiiltokuvia jotka ei vaan ärsytä ketään kun eivät ole mitään mieltä, ja juuri siksi ärsyttävät.

Jotenkin näin?

J kirjoitti...

Et sanonut että vaihtoehto on diktatuuri, se on vain tyypillinen retoriikka mitä tässä keskustelussa käytetään ja vähän olkiukkoilin sen sinun suuhusi.

Kaavoittajat ja yleisötilaisuudet on hyvä esimerkki toimintamallista joka johtaa huonoihin lopputuloksiin koska ihmiset ovat ihmisiä. Varovaisuus varmasti ärsyttää suurta joukkoa, mutta on siinä paljon muutakin. Osasta vaahtosin jo. Lisäksi voisi mainita (huippu)poliitikkojen vieraantuneisuuden joka vääristää prioriteetteja kauas siitä mikä vaikuttaisi parhaiten ihmisten elämään, puoluejaon joka johtaa poliittiseen peliin silloinkin kun se ei olisi tarpeen, päättäjien itseaiheutetun kiireen joka pakottaa tekemään asiat huonosti...

Ja joo, puhtaassa suorassa demokratiassa on selvät ongelmansa. Osallistuva suunnittelu kuulostaa deliberative democracyltä (http://en.wikipedia.org/wiki/Deliberative_democracy), en tiedä terminologiasta, mutta kieltämättä kiinnostavan kuuloinen. Testataanko tätä missään oikeasti? Valtiolla ei taida olla mitään "demokratian kehitysohjelmaa" missä parempia malleja etsittäisiin (ainakaan sellaista mihin puolueet suhtautuisivat jotenkin vakavasti)?

Tyypillinen virheajatus vaikuttaa olevan, että "jos olisi olemassa parempi järjestelmä, se olisi jo keksitty (ja siksi ei kannata yrittää kokeilla parannuksia nykyiseen)". En luule tietäväni vastauksia (tai edes näkeväni ongelmia mitenkään välttämättä kokonaisuudessa paremmin kuin muut), mutta tuon tason järjestelmäkonservatiivisuus monesti ihan fiksuissa ihmisissä pistää aina vereni kiehumaan. (Ja tarkennoksena, et esittänyt tuollaista, mutta pidin mahdollisena tulkita tekstisi noin, mikä aiheutti vuodatukseni.)

Teemu kirjoitti...

No joo, siis pointti oli että puolueet ovat mainettaan parempia, ei se ettei demokratiaa voi kehittää.

Osallistuvaa suunnittelua on kokeiltu esimerkiksi Hernesaaressa. Mutta en kyllä tiedä että muissa asioissa, ei ollenkaan hullumpi ajatus.