torstai 21. huhtikuuta 2011

Arvopaniikki

Länsimaisen demokratian peruspilari eivät ole vaalit. Perusasia on valtiovallan rajoitukset, etupäässä suhteessä yksilöön. Näitä ovat riippumattomat tuomioistuimet, perustuslait jotka rajaa paljon sitä millaisia lakeja ylipäänsä voi säätää, ja erillaiset yksilön oikeudet. Länsimainen demokratia nimenomaan ei ole enemmistön diktatuuri, perinteinen kommarikritiikki olikin että tämän takia Länsimaat eivät ole oikeita demokratioita. Hyvä niin.

Eduskunta ei myöskään päätä siitä mikä on oikein ja väärin. Eduskunta säätää lakeja yllämainittujen rajoitteiden lisäksi myös esimerkiksi kansainvälisten sopimusten, intressiryhmien paineen, sekä realiteettien kuten talous tai byrokratia rajoissa.

Meille nyt kuulemma kuitenkin käytiin arvovaalit. En pidä tuosta koska tuollaisista harvemmin seuraa mitään muuta kuin periaatekysymyksiä. Periaatekysymys on sellainen jossa arvot on irronnut todellisuudesta, niistä arvoista ei tarvitse seurata mitään niiden mukaista hyötyä.

Esimerkiksi se että lapset pänttää ruotsia ja eivät edelleenkään osaa sitä puhua tuskin parantaa mitenkään ruotsinkielen tai sitä äidinkielenään puhuvien asemaa, mutta kun sen ei ole tarkoituskaan niin tehdä vaan olla ele ruotsinkielen puolesta, kyse on periaatteesta. Vähemmistökulttuuritoiminta on taloudellisesti aika yhdentekevä asia, eikä nyt oikeastaan eroa erillaisten harrastusten tuesta, mutta sitäkin vastustetaan nimenomaan periaatesyistä. Homojen kokema syrjintä työpaikoilla tuskin myöskään loppuu siihen että rukataan joku symboolinen laki jostain muusta aiheesta, mutta se periaate. Ja niin edelleen.

Jos on sitä mieltä että joku asia on hyvä niin siitä seuraa että asialle voi myös ihan oikeasti tehdä jotain. Poliittisia arvoja tulisi samoin tarkastella poliittisen vallan rajoissa.

Ei kommentteja: