perjantai 10. huhtikuuta 2009

Tekevätkö tietokoneet päättäjistä tyhmiä?

Sähköinen äänestyskokeilun todettiin sitten KHO:tta myöten epäonnistuneen. Minkä kuka tahansa tietotekniikka-asiantuntija olisi voinut kertoa jo ennen kuin koko puuhasteluun ryhdyttiin, ja aika moni kertoikin. Myös valiokunnille.

Samanlainen farssi oli aikanaan digi-tv, josta myös todettiin usealla suulla että se on huono ja kallis. Mitä se olikin.

Tai että Lex Karpela ei auta yhtään mitään kopiointiin. Eikä se ei ole auttanut

Tai että lapsipornon sulkulista ei toimi ja johtaa väärinkäytöksiin. Mihin se on johtanut.

Seuraavana listalla on sormenjälkipassit, täysin hyödytöntä ja vaarallista teknopelleilyä. Eiköhän niistäkin jonkinlainen katastrofi saada aikaiseksi.

Ihmettelen syvästi virkamiesten ja poliittikojen toistuvaa halua astua digimiinaan varoituksista huolimatta. Tiedän ettei esimerki Tuija Brax ole tyhmä tai teknologisesti ignorantti, eli miksi?

Se että sössitään uusien asioiden kanssa kerran tai kaksi on ymmärrettävää. Se että se tehdään samalla kaavalla ad infinitum ei ole. Jos joku on väärässä, sanomme että hän on erehtynyt. Jos joku on jatkuvasti samalla tavalla väärässä, sanomme että hän on hullu.

Mikä näitä herroja ja rouvia riivaa?

Ei kommentteja: