lauantai 8. huhtikuuta 2017

Arvostelussa Kaupunkirakentamisen aika, eli miten tehdään 40 000 asuntoa vaalikaudessa?

Tulevalla valtuustokaudella Helsinkiin tulisi rakentaa 40 000 asuntoa. Kaupunkirakentamisen aika kirjassaan Mikko Särelä ja Osmo Soininvaara kertovat mitä pitäisi päättää, jotta tähän päästään.

40 000 asuntoa vaalikaudessa seuraa kirjoittajien vaatimuksesta rakentaa 10 000 asuntoa vuodessa Helsinkiin. Virallinen tavoite on tällä hetkellä 6 000 vuodessa, ja 2019 alkaen 7 000. Sitä on laajasti toivottu nostettavaksi. Särelä ja Soininvaara summaavat:
Jos haluamme poistaa asuntopulaa, ainoa keino on rakentaa lisää asuntoja. Muilla asuntopolitiikan keinoilla voimme vaikuttaa vain siihen kuka jää ilman asuntoa Helsingissä.

Korttelikaupunkiin mahtuu

Kalliossa, Alppiharjussa ja Vallilassa on yhteensä noin 40 000 asuntoa kolmen ja puolen neliökilometrin alueella. Saman verran kuin Porissa. Vertailun vuoksi Kontulassa, Mellunmäessä ja Kivikossa on yhteensä noin 20 000 asuntoa kymmenen neliökilometrin alueella.  Lähiörakentamalla emme voi kaupunkiamme enää kasvattaa, siihen ei yksinkertaisesti ole tilaa.
Aiemmin kaupunki kasvoi ulospäin ja peitti alleen yhä vain uusia alueita. Helsingin seudun asukasluku on kasvanut vuodesta 1960 kaksinkertaiseksi, mutta rakentamisen peittämä maa-ala on kymmenkertaistunut. Sellainen lähentelee ympäristörikosta.
Uudessa Yleiskaavassa suunta on käännetty takaisin kohti korttelikaupunkia.
...vanhaan malliin kaavoittamalla (250 000) asukkaan lisäys olisi peittänyt kaikki viheralueet. Kaikki. 
Kirjoittajien painopiste onkin siirtymässä kaavoituksesta rakentamisen mahdollistamiseen ja laatuun.

Mitä ja kuka tämän sitten maksaa?

40 000 asuntoa hintaan 250 000 €/kpl on kymmenen miljardin euron investointi. Neljässä vuodessa. Helsingin kaupunki investointi kirjoittajien mukaan 60 000 - 80 000 € asuntoa (*) kohden, eli 40 000 asuntoa tarkoittaisi valtuustokaudessa noin kolmen miljardin investointia kaupungin taholta. Luku lienee yläkanttiin, koska uudella tiiviimmällä rakentamisella päästään pienempiin investointeihin (kuva alla), mutta joka tapauksessa kyse on miljardiluokan investoinneista.


Kaupungin arvioidut investoinnit kerrosneliötä kohti uuden Yleiskaavan isoimmilla alueilla, asuntoa kohti on niiden koosta riippuen noin 70-100 kerrosneliötä. Pidemmin.

Tämä ei sinänsä ole ongelma, koska nimenomaan helsinkiläiseen korttelikaupunkiin riittää maksuhaluista tulijaa, vuodesta 2005:
Helsingin kantakaupungissa (kerrostalo)asuntojen hinnat ovat todella nousseet yli 20% sen mitä ne ovat nousseet koko maassa keskimäärin (0%), Espoossa (1,7%) suunnilleen samaan tahtiin kuin maassa keskimäärin ja Vantaalla (-5,7%) ja kehyskunnissa (-10,6%) selvästi koko maata hitaammin.
Jotta Helsingin kaupunki voisi rahoittaa kasvunsa, sen tarvitsee vain myydä tai vuokrata omistamaansa tonttimaata markkinahintaan. Ainakin kantakaupungissa se kattaa kyllä investointien kustannukset, Soininvaara ja Särelä vaativatkin:
Rakennusmaasta otetaan korkein mahdollinen hinta, eli tontit huutokaupataan

Tätä ehätti jo vastustamaan Rakennusteollisuus RT, joka haluaisi että tontit hoidetaan rakennuskuntoon veronmaksajien rahoilla, minkä lisäksi kaupunki myy ne jotenkin alle markkinahinnan rakennuttajalle.

Kun julkinen keskustelu on tällä tasolla, niin ymmärtää miksi Särelä ja Soininvaara hukkaavast tiivisti pakattuja sivujaan aivan päivänselvien asioiden selittämiseen. Heidän suorastaan nöyrä yleisehdotuksensa on että jos nyt vaan annettaisiin markkinoiden hoitaa ne asiat, jotka se hoitaa joko hyvin, tai ainakin vähemmän huonosti kuin virkamiehet ja politiikot. Kuten pysäköintipaikkojen määrän määrittelyn, ja niin etteivät ne estä asuntojen rakentamista.


Pitää rakentaa hyvin, mutta miten?

Särelän kaupunkuvassa korostuu kävelijän mittakaava ja katukuva. Verrattaen pitkässä umpikorttelien puolustuspuheessa keskeistä on katu ja sen seinät, ei rakennukset sinänsä itsenäisinä teoksina.

Jos ote kaavoituksen ja talouden suhteen on suorastaan vallankumouksellinen, kaupunkikuvan suhteen se on konservatiivinen ja tutkiva. Kysymys joka jää kirjoittamatta auki on se että miten voimme tehdä niin hyvää kaupunkia kuin Helsingin perinteinen korttelikaupunki, mutta vastauksena sille annetaan kuvailua siitä minkälainen se korttelikaupunki on.

Poliittisesti se miten vaaditaan kaunista ja miellyttävää ympäristöä on hyvin vaikea kysymys. Valtuusto toki usein mitä voimakkaimmin tähdentää että tulee toteuttaa laadukkasti, mutta on epäselvää mihin tämä käytännössä ketään velvoittaa. Yksi mielenkiintoinen ratkaisu on Särelän ajama viherkerroin:
Tontin viherkertoimeen lasketaan pihalla, seinillä ja katolla olevan kasvillisuuden suhde koko tontin pinta-alaan. Eri kasveja painotetaan niin, että vaikkapa puusta saa eri kertoimen kuin nurmikosta... mutta samalla jätetään täsmällinen toteutus rakennuttajalle.
Voisiko joku kehittää katuympäristökertoimen?


Saisiko näitä kirjoja lisää, kiitos


Soininvaara ja Särelä ovat pakanneet 70 sivua täyteen asiaa, josta yllä on käsitelty vain osaa. Tuossa pituudessa ei kuitenkaan voi millään vastata tyhjentävästi otsikon kysymykseen, miten tehdään 40 000 asuntoa vaalikaudessa. Kattavuudessaan ja ajankohtaisuudessaan kirja nousee kuitenkin kirkkaasti yli vaalikirjan tason.

Olisi oikein mukavaa, jos näitä asioita käsittelisi useampi. Ei ole vaikeaa löytää poliitikkoa joka haluaa paljon lisää asuntoja, ja hyvä niin, mutta siitä miten tähän ihan käytännössä päästään keskustellaan hämmentävän vähän. Samoin relevanttia tutkimusta on yllättävän vähän, Soininvaara surkuttulee täysin aiheesta että valtakunnan ainoa kaupunkitaloustieteen professuuri juuri lakkautettiin.


Kirjan tekstit löytyvät myös herrojen blogeilta. Erillaisen ja monin tavoin ansioituneemman arvion kuin tämä löytää Nokkelasta kaupungista ja Asiattomasta lehdistökatsauksesta.



*) 30 000 - 40 000 asukasta kohde, ja yhdessä asunnossa on keskimäärin kaksi asukasta.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Eikö voisi vaan rakentaa korkeammalle?

30-luvun tornitaloarkkitehtuuria, lähde

Korkea rakentaminen on yksi keino rakentaa tiiviimmin, eikä sieltä helpoimmasta ja ongelmattomimmista päästä. Sillekin on paikkansa. Tiiviin rakentamisen esteet ovat kuitenkin ihan muualla kuin kerrosten puutteessa, pohjimmiltaan kyse on siitä löytyykö halua rakentaa tiiviisti.


Vaalikeskusteluissa on noussut esiin tuttu argumentti: Sen sijaan että rakennettaisiin jonnekin minne henkilö ei halua rakentaa, tulisi rakentaa korkeammalle. Tai joka tapauksessa pitäisi rakentaa korkeammalle, jotta saadaan paljon lisää asuntoja. Ja yleensä tämä jatkuu niin että näin tehtäisiin, mutta kun siluetinsuojelijat.

Tolkku arvioi tämän argumentin seikkaperäisesti ja monipuolisesti, käppyröitä ja lukuja säästelemättä. Tässä yhteydessä käsitellään uudisrakennuksia, eikä nykyisten rakennusten korottamista, joka kaatuu helposti jo ihan siihen että perustukset eivät kanna merkittävässä määrin lisäkerroksia.

Pitäisi rakentaa tiiviimmin


Oletaan rakentavasti että kyse on henkilön vilpittömästä toiveesta saada tehokkaampaa rakentamista, eikä jälleen yksi muunnelma vaatimuksesta rakentaa kuuluisaan jonnekin muualle. Tämä on oikein hyvä toive. Kun käytetään tonttimaata tehokkaasti sitä tarvitaan vähemmän. Ratoja ja katuja muuta infraa tarvitaan vähemmän asuntoa tai työpaikkaa kohti, mikä säästää merkittävässä määrin kaupungin investointimenoja. Liikkeillä on enemmän asiakkaita, joukkoliikenteellä enemmän matkustajia, ravintolassa enemmän ruokailijoita. Saadaan enemmän asuntoja.

Vastaan sanotaan että tiviis ympäristö on epäviihtyisää. Väite on siitä kumma että esimerkiksi Helsingin tiiviimmin rakennetut alueet kuten Punavuori, Vanha Munkkiniemi, Etu-Töölö tai Kallio ovat rakastettuja ja arvostettuja asuinalueita, kun taas kaupunginosat jotka diplomaattisesti sanottuna jakavat enemmän mielipiteitä ovat yleensä kaikkea muuta kuin tiiviitä. Eräs mielenkiintoinen tulkinta asiasta on että kun asukas sanoo vastustavansa tiivistä, hän oikeasti tarkoittaa ettei halua isoja rumia taloja, joka on aivan eri asia. Se että parkkikentän keskellä seisoo 12-kerroksinen pistetalo on tehotonta rakentamista.

Hieman jargonia, kappaleen voi ohittaa jos käsitteet ovat tuttuja: Yksittäisen tontin rakennustehokkuuden mittari on tonttitehokkuus. Tämä on kerrosala (kem2, ulkoseinästä ulkoseinään mitattu pinta-ala kerrottuna kerrosten määrällä) jaettuna tontin pinta-alalla. Esimerkiksi tonttiteho 0,2 (tyypillinen omakotitalotontti) tarkoittaa että 1000 neliön tontilla on 200kem2 rakentamista, 1,0 (tyypillinen lähiö) 1000kem2, 2,5 (tiivistä uudisrakentamista) 2500kem2 ja 4,5 (vanhaa korttelikaupunkia tehokkaimmilaan) 4500kem2. Alueteho taas on kerrosala jaettuna koko alueen pinta-alalla, sisältäen siis kadut, puistot ja muuta ei rakennettua maa-alaa. Näissä vaihteluväli on valtava, Helsingissä noin 0,1-3,0. Kun nykyään rakennetaan tiivistä, jäädään noin 1,0.
Aluetehokkuuskartta

Korkeammat talot, leveämmät kadut

Tehotonta korkeaa (KSV 2011)
Korkean rakentaminen pulmia on se että vaikka se voi nostaa tonttitehokkuutta, aluetehokkuus ei välttämättä nouse, joskus jopa laskee. Näin siksi että yksinkertaistettuna talojen väliin jäävän tilan leveys on riippuvainen niiden korkeudesta. Se mitä voitetaan talojen korkeudesta hävitään usein katujen leveydessä.


Sama rakennusala eri tavalla massoiteltuna

Suomessa on tapana noudattaa niin sanottuna 45 asteen sääntöä, jonka tarkoitus on pitää huolta siitä että luonnonvaloa riittää. Eli katutasosta ylöspäin katsottuna  vastapäisen talon katto ei saisi olla yli 45 asteen kulmassa. Tästä seuraa että talojen välinen tila on yhtä leveä kuin sen viereinen talo on korkea: neljällä kerroksella 15 metriä (Liisankatu, Fredrikinkatu), kahdeksalla kerroksella 30 metriä (Hämeentie), 30 kerroksella lähes sata metriä (Länsiväylä).


45 asteen sääntöä on kritisoitu korkean rakentamisen kannattajien keskuudesta, aiheestakin, turhan orjallisena. Kun otetaan huomioon heijastukset ja eri asukkaiden mieltymykset, varjoisemmissakin asunnoissa on puolensa. Segregaation kannalta on parempi että samassa talossa on vähemmän haluttuja asuntoja esimerkiksi varjoisuudesta johtuen, kuin että ne ovat täysin eri alueilla: Kahden kerroksen väki sentään törmää rapussa ja heidän lapsensa käyvät samaa koulua.




Rabat, Malta

Tämä ei kuitenkaan muuta asetelmaa suhteessa matalampiin taloihin, jos hyväksytään suuremmat valokulmat, voidaan niilläkin toteuttaa kapeammat kadut, mikä nostaa vastaavasti aluetehokkuutta.


Yhdistelemällä korkeaan rakentamiseen matalampia taloja saadaan katukuvasta ihmisen mittakaavainen ja hyvät rakennustehot. (KSV 2015)


Tornirakentaminen on erikoisrakentamistaa


Osin paloturvallisuussyistä, osin ihan vaan siksi että ihmiset pääsevät liikkumaan, yli kahdensankerroksisiin taloihin vaaditaan rapusta toinen poistumistie ja hissi. Rakennuskustannusten kannalta optimaalinen kerrosten määrä onkin kahdenksan.


Kerrosneliön rakennuskustannus (RAKLI)
Suuremmat raput myös vievät enemmän tilaa joka kerroksessa, mistä seuraa että asuinnelöitä joista asukas varsinaisesti maksaa rakentajalla on suhteessa vähemmän.


Hyötyneliöitä on korkeassa talossa vähemmän (KSV 2011)


Yli 16-kerroksen taloihin vaaditaan sprinklerisammutusjärjestelmä. Tämä voi tosin nähdä taloudellisesti myös etuna, koska se vähentää hyvin tehokkaasti tulipaloja. Miehemme Norjan kiertueella Hannu Oskala raportoi että Norjassa on tapana vaatia sprinklereitä ylipäänsä tämän takia.

Isoin kustannuksia nostava tekijä torneissa lienee kuitenkin se että ne ovat erikoisrakentamista. Puut pelastavat arkkitehdin aikanaan peittämällä taakseen nelikerroksisen maanantaikappaleen, mutta korkea rakennus näkyy kauas minkä ja siltä tuleekin vaatia kaupunkikuvallisesti enemmän. Sekä suunnittelun että toteutuksen taso tulee olla korkea. Tämä toki maksaaa, samoin kuin vaadittavat tekniset erikoisratkaisut. Käytännössä korkea torni on aina yksittäiskappale.



Tapausesimerkki: Sörnäisten rantatie


On paikkoja joissa hyvinkin korkea rakentaminen voisi olla hyvä tapa rakentaa tehokkaammin. Yksi tällainen on Sörnäisten Rantatien varrelle suunniteltu uudisrakentaminen. Alueen toisella puolella on meri ja toisella puolella joka tapauksessa hyvin leveä Sörnäisten Rantatie, joten varjostus on pienempi ongelma. Sijainti on haluttu, eli taloudellisesti myös korkeammat rakennuskustannukset olisivat mahdollisia.


Sörnäisten rantatien kaavaluonnoksessa talojen korkeus vaihtelee neljästä viitentoista. Tämäkin kuva suurenee napsauttamalla.

Kaavaehdotuksessa on kuitenkin päädytty teholukuihin, jotka ovat sinänsä hyviä, mutta kalliolaisittain hieman matalia:

Kaavamuutoksen aluetehokkuus on ea = 0,97, luvussa ei ole mukana venesatamia eikä vesialuetta. Asuinkortteleiden keskimääräinen tehokkuus on ek = 2,40.



Miten näihin lukuihin on sitten päädytty, perusteellisen rakennustaiteellisen harkinnan jälkeen on todettu että juuri 2,4 tonttiteho on se oikea määrä rakentamista? Kun lukee korttelitutkielmaa joka on suunnitelman pohjana (Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy), vaikuttaa pikemminkin siltä että rakennusoikeus on määritelty laskemalla paljonko normin jokaista rakennettavaa neliötä kohden vaatimia parkkipaikkoja mahtuu pihakannen alle, kuten kuvasta näkyy.

Pihakannen alainen parkkipaikka on verrattaen halpa, hintahaarukka on 40 000 - 60 000 € kappaleelta (RAKLI, kuva alla). Jos tehtäisiin vielä tiivimpää, jouduttaisiin kaivamaan täyttömaalle parkkiluolia joka on vielä kallimpaa. Se että norminmukainen määrä pysäköintipaikkoja on pari-kolme kertaa sen mitä Rantatien toisella puolella Kalliossa on nyt asuntoa kohden ei muuta asiaa, koska normilla ei ole muutenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta selittää sen miksei todellisuudessa Rantatien varteen saa rakentaa niin tiiviisti kuin Kallioon.

Kun Urban Helsinki ehdotti Hernesaaren huomattavasti tehokkaampaa rakentamista, ihan vain noin kahdeksankerroksisilla umpikortteleilla toteutettuna, vastaava suunnittelija Matti Kajansinko piti ajatusta toteutuskelvottomana:


Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon...Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden.... ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”,

Kyse on pohjimmiltaan siitä mitä halutaan. Jos haluamme rakentaa tehokkaasti, vaadimme sitä ja puramme sen esteitä. Se miten rakennetaan tehokkaammin on tapauskohtainen kysymys, joskus se voi tarkoittaa korkeampaakin, mutta ensin pitäisi saada siihen lupa. Tämä on poliitinen kysymys.


Mutte mites se siluetinsuojelu?


Kysymys on hankala, muttei onneksi kovin tärkeä. Tämä blogi kritisoi ajoittain hyvinkin voimakkaasti kaupunkisuunnittelua, mutta kaupunkikuvallisissa asioissa pyritään antamaan arvo myös ammattilaisten vaikeasti sanallistettavalle kaupunkuvalliselle osaamiselle. Jotain viisautta on Osmo Soininvaaran sanoissa, ettei hän haluaisi asua kaupungissa jonka hän on itse  suunnitellut. Jos asiantuntijamme ovat sitä mieltä, etteivät tornit johonkin sovi, niin kynnys lähteä väittämään vastaan ei ole ihan matala. Toisaalta kategorinen kerrosmäärien rajaus ei oikein sovi yhteen ajatuksen kanssa, että suunniteltaisiin kaupunkikuvaa huolella tapauskohtaisesti.




Korkean rakentamisen rajaus kuitenkin koskee vain pientä osaa kaupunkiamme (A-vyöhyke yllä), jossa on vielä kaiken lisäksi hyvin vähän rakennuskelpoisia tontteja, joten käytännön vaikutus on pieni. Virasto ei myöskään näytä mitenkään vastustavan korkeaa rakentamista sinänsä, Jätkäsaarenkin hotellin typisti valtuusto, virkamiehistä ja arkkitehdeistä huolimatta.  

KSV 2015 Helsingin Yleiskaava, Korkea rakentaminen Helsingin esikaupunkialueilla

tiistai 28. helmikuuta 2017

Mitä Koivusaaren liittymälle pitäisi tehdä?


Tolkku palaa taas Koivusaaren liittymään, koska tämä hirviö ei ota kuollakseen. Asia on taas kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyssä.

Koivusaaren kaavoitus on edennyt asemakaavaluonnokseen, joka on jo paljon parempi kuin edellisen kirjoituksen aikoihin. Matkan varrella rakentaminen on tiivistynyt niin että puhutaan jo ihan tehokkaasti rakennetusta alueesta. Valtava eritasoliittymä on hieman pienentynyt jatkosuunnittelussa, koska bussipysäkit on poistettu. Kansi on kaventunut sillaksi joka lähestyy taloudellisesti toteuttamiskelpoista. Yhteenvetona kyseessä on varsinkin reuna-alueiltaan ihan kelvollinen rantakaupunginosa jonka keskellä on metroasema. Koivusaaresta asemakaavasta saattaa tulla aidosti hyvä, koska suunnitelmat ovat koko ajan parantuneet.


Mutta edelleenkin tämän uuden metrokaupunginosan keskusta merkityksessa keskellä  on valtava moottoritieliittymä.  Kyse ei ole edes siitä, että kyseisessä paikassa Länsiväylän pitäisi olla katu. Joka tapauksessa saaren länsipuolella on moottoritie, ja sinne suuntaan toki kannattaa järjestää ajoyhteys ilman normaaleilla liityntäkaistoilla.

Ongelma on rampit itään keskustaan päin. Havainnollistetaan asiaa perinteisen kotikutoisella havainnekuvalla siitä miltä Koivusaaren asemakaava näyttäisi, jos keskustaan päin meneviä ramppeja ei olisi.


Kuvassa harmahtavalla värillä osoitettu vapautuva tila, joka toki käytettäisiin taloihin. Silmämääräisesti sitä on useampi hehtaari. Keskellä kaupunginosaa, aivan kalliin metroaseman vieressä. Länsipuolen ramppeja on muutettu vain hieman niin että Espoon suunnasta tuleva ramppi on ohjattu suoraan liikenneympyrään Länsiväylän suuntaisen kadun kautta..

Vihreällä on vedetty pyörätielle uusi suora linja. Tätä vaihtoehtoa on toki tutkittu raportissa Länsiväylän järjestelyt Koivusaaren kohdalla:
 Länsibaanan linjausta on mahdollista suoristaa johtamalla se rampin R3 (idästä Koivusaareen) rinnalla Koivusaaren kannen alitse ja edelleen ramppien R3 ja R4 (saaresta länteen) alitse.
Näin ei kuitenkaan ehdoteta tehtäväksi:
Vaihtoehto, jossa pyörätie linjataan suoremmaksi, edellyttää ramppien kohdalla mittavia alikulkujärjestelyitä ja pyörätien rakentamista Koivusaaren kannen alle levittäen aukkoa
Aukkoon tulisi rampit poistamalla usemman baanan verran tilaa, ja mahdollisesti alitettavien ramppien määrä tippuisi puoleen. Eikä lycraliikenne kiitäisi Koivusaaren katuverkossa.

Kun ramppien tarvitemat kaistat poistuvat, voidaan kaventaa sillan pituus noin puoleen, koska ajokaistoja sekä niille piirrettyjä suojakaistoja poistuu. Tämä äkkiseltään myös laskisi sen 30 miljoonan euron hintalappua vastaavasti. Aukko olisi edelleen leveämpi kuin Lapinlahden silta (19,5 metriä), joka määrittää kaistamäärän Länsiväylällä, muttei sentään yli kaksi kertaa (42 metriä).

Sikäli kun Katajaharjuun tulisi kansiratkaisu, sekin kansi kavenisi kaistan verran, mikä tekee siitä astetta kustannusrealistisemman:
(Länsiväylän aluevaraussuunnitelmassa esitetään) Katajaharjun kohdalle 4+3-kaistaista tunnelia. Neljäs kaista Helsingin suuntaan on katsottu tarpeelliseksi liittyvän Koivusaaren rampin vuoksi (saaresta itään), jota ei voi tunneliturvallisuussyistä päättää tunnelissa.
Yhteenvetona, saataisiin enemmän rakentamista, asuntoja ja työpaikkoja, rahaa menisi paljon vähemmän, ja pyöräilijöitä ei kiusattaisi älyttömällä mutkalla. Kuvittelisi että olisi joku hyvä syy miksei näin tehdä, ratkaisuhan on ilmeinen.


 Kuulopuheiden mukaan asukastilaisuudessa on annettu selitykseksi, että on pakko tehdä Koivusaaresta omat rampit, koska muuten autoliikenne sieltä kaupunkiin tukkisi saaren tiet. Tämä käsitys varmaankin edeltää tehtyä liikennemallinnusta, koska sen mukaan tämä vaativa liikennevirta on pikemminkin liikennenoro:


Muutama sata autoa ruuhkatunnissa, kuten kuvasta näkyy, on määrä joka täysin rutiinomaisesti hoidetaan ihan yksinkertaisella kokoojakadulla. Ihan siitä päivänselvästä syystä että pari autoa minuutissa ei edellytä yhtään raskaampaa järjestelyä. Liikennemäärä on myös todennäköisesti mallinnuksessa pikemminkin ylä- kuin alakanttiin, koska kyse on lähes täysin Koivusaaresta lähteävästi tai sinne ajavasta liiikenteestä, ja kyseessä on kuitenkin vain 5000 asukkaan saari. Raportissa todetaan tämäkin itsestäänselvyys:
Koivusaaren uudet itäsuunnan rampit eivät houkuttele merkittävästi Lauttasaaresta Helsingin keskustaan ajavia
Ei, tässä ei ole kyse myöskään proverbiaalisen Espoolaisen autoiljan edusta, koska liittymä korkeitaan hidastaa espoolaista autoilijaa. Muutenkin kaikkine mutkineen uusi läntinen ajoyhteys Lauttasaareen on hänelle heikennnys.


Paras arvaus sille mistä tässä hassuttelussa on kysymys on ettei ELYä nyt vaan kiinnostaa oheisvahingot, koska ei heitä ole ennenkään kiinostanut mikään muu kuin standardin mukainen moottorite. Osmo Soininvaara kirjoittaa:
Tässä ELY-keskus on toiminut aika itsepintaisesti. Niillä on vain malliliittymiä, jotka on suunniteltu toteutettavaksi avoimella preerialla, jossa maa on ilmaista... Miten muuten voi olla niin, että ELY-keskukset käyttävät valtiollista valtaa, johon mikään demokraattisesti valittu elin ei voi puuttua? Yleensä perustuslakijuristit pitävät kiinni tarkasti siitä, ettei näin voi käydä kuin oikeuslaitoksen kohdalla, mistä on perustuslaissa omat pykälänsä. ELY-keskusten autonomisesta vallankäytöstä ei perustuslaissa ole mitään mainintaa. Ilmeisesti oli tarkoitus poistaa puuttumismahdollisuudet ympäristöministeriöltä, mutta samalla tiehallinnosta tuli myös täysin itsenäinen vallankäyttäjä.
Lienee sanomattakin selvää, ettei ELY maksa euroakaan aiheuttamistaan kustannuksista. Helsingillä on tähän kuitenkin keinot, esimerkiksi ihan vaan odottaa että uusi yleiskaava käy hallinto-oikeudet läpi ja ottaa tie ELYltä pois. Ei ole Helsingin arvovallan mukaista suostua tälläisiin typeryksiin, koska rahaton valtion ylijäämävirasto niin vaatii. Ei me nyt olla mikään Espoo.

torstai 1. joulukuuta 2016

Radikaali kehitysehdotus Guggenheim-tontille: "Taloja"


 
Eteläranta 2 (1887), Sebastian Gripenbergin piirtämä talo
 





Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheim-hankkeen, ilmeisesti nyt lopullisesti. Tolkkua kiinnostava juonne keskustelussa on väite että onko se museo muka huonompi kuin parkkipaikka, ja mielensä pahoittelu siitä että eihän vastustajat nyt sitä asvalttikenttää puolusta.

Vaihtoehtoja onkin tarjottu runsaasti. On ehdotettu museota jos toista, ympärivuotista hiekkarantaa, ja vääräleuat lohkaisivat valtuustokeskustelujen jälkeen että nyt sinne saadaan ilmeisesti omaishoidettu kansallinen pysäköintipaikka. Yhteistä vastaehdotuksille on että niiden tekijät eivät ole oikeastaan vastanneet kysymyksiin kuka rakentaisi, millä rahalla ja miksi kyseiselle projektille kävisi valtuuston käsittelyssä yhtään paremmin kuin Guggenheimille tai vaikkapa hotellihankkeelle?

Tolkku tekee oman vastaehdotuksensa, se on hyvin radikaali, mutta pidätellään hetki epäuskoa ja pohditaan asiaa avoimesti:

Entäpä jos tontille kaavoittettaisiin taloja? Ja talojen omistajat ja käyttäjät päättäisivät ihan ilman esivallan siunausta mitä he niillä tekevät. Otettaisiin jopa semmoinen riski että he aikojen kuluessa he muuttavat siitä mieltään. Useasti.

"
"Arkkitehti Pehr Granstedt suunnitteli talon alkujaan 1814 varakkaan Heidenstrauch-suvun kauppiastaloksi ja asunnoksi. Kolmikerroksisen rakennuksen ensimmäinen kerros oli varattu kaupankäyntiä varten, toinen Heidenstrauchien omaksi asunnoksi ja kolmas kerros oli jaettu pieniksi vuokrahuoneistoiksi." - Wikipedia
Eteläsatama on ihan virallisestikin kansallismaisemaa ja sellaisena paikka on kaupunkikuvallisesti poikkeuksellisen vaativa. Tästä tuleekin kantaa huolta kun taloja suunniteltaan. Se miltä talot näyttävät ei ole niiden käyttäjien ja asukkaiden oma asia.

Eli järjestetään toteutuskilpailu, jossa haetaan toteuttaja tontille joka samalla tarjoaa tontista kaupungille vuokrahinnan. Kilpailukriteereinä että rakennusten katutason tulee olla tavalla tai toisella yleisölle avointa tilaa, mutta muuten ei aseta yhtään mitään kriteerejä sille mihin taloja käytetään. Valitaan rakennustaiteellisesti paras, toissijaisena kriteerinä tarjottu vuokra.
 
Tämä
olisi arkkitehtuuriamme, julkista keskusteluamme ja poliittista päätöksentekoamme ravisteleva radikaali kulttuuriteko.

Näin ollen, kaupunkisuunnitteluviraston ei tarvitse pohtia kuinka saadaan paikalla attraktiorakennus, joka ihmismagneetin tavoin kerää ihmisiä paikkaan jossa heitä vähemmän liikkuu. Valtuutettujen  ei tarvitse todistaa uskoaan ja epäuskoaan kyseisen attraktion kykyyn vetää ihmisiä, väitellä siitä että onko tämä oikealla vai väärällä tavalla ekologista, pöhinää, suomalaista, amerikkalaista tai oikeistolaista. Asian penkojien ei tarvitse sukeltaa rahoitusmaailman sopimusjuridisiin syövereihin selvittäkseemme kuka maksaa ja mitä.  Meidän ei tarvitse kuunnella toinen toistaan lennokkaampia teorioita kuka on lahjottu ja miten. Ulkoministerin ei, uskallamme toivoa, tarvitse plokata aiheesta. Kaikki voittaa.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Äänekkäät nimbyt ja hiljaiset kannattajat

Munkkivuoressa otettiin kantaa asemakaavan muutokseen, alla muutamia otteita:
Mielipiteessä (Mi5) esitettyjä asioita:
- kuinka varmistetaan, että louhinta- ja räjäytystyöt eivät aiheuta lähistön taloissa vaurioita ja kuinka mahdolliset vauriot korvattaisiin
- alueen paloturvallisuus saattaisi kärsiä
- uusi talo tuhoaisi Munkkivuoren hengen vihreästä asumisesta

Mielipiteessä (Mi 11) esitettyjä asioita:
- vehreys ja yhtenäinen rakennuskanta ovat tärkeitä Munkkivuorelle
- käynnistääkö muutos trendin, että taloyhtiöt rahoittavat remonttinsa lohkomalla tontteja ja myymällä niitä rakennusyhtiöille
- uudisrakennus pilaa maisemaamme ja alentaa asuntomme arvoa
- millainen on kaupunginmuseon kanta
- lisääkö kaupunki päivähoitopaikkoja alueelle
- melu-, parkki- ja turvallisuushaitat pahenevat

Mielipiteessä (Mi 9) esitettyjä asioita:
-rakentaminen rikkoisi kaavaa ja muuttaisi asuinympäristöä
-kallio on toiminut lasten leikkikenttänä ja uusien taitojen harjoittelupaikkana 60 vuotta ja kalliota pitävät kotinaan esim. kettu, lumikko, jänis, orava, liito-orava, kanahaukka yms.
-tonttitehokkuus olisi liian suuri
-uusi liittymä haittaa muuta liikennettä, tekee pääsyn kouluun vaaralliseksi ja Ulvilantieltä poistuu muutama asukaspysäköintipaikka 

Jos tämän perusteella pitäisi arvata mistä on kyse, niin luulisi että Munkkivuoreen ollaan rakentamassa kaksikymmenkerroksista jätteenpolttolaitosta, jonne jatkuva rekkaralli kuljettaa koko kaupungin roskat. Ja alle jää satumainen luontoparatiisi jossa kettu ja jänis, ja tietenkin liito-orava, elävät sulassa sovussa. Kyse on kuitenkin pienestä asuinkerrostalosta jo osin rakennetulle tontille:

Ihan YVAn tekemistä tästä ei sentään kukaan vaatinut tällä kertaa. Kaupunkisuunniteluvirasto vastasi asemakaavan selostuksessa:
Mielipiteet on kaavoitustyössä otettu huomioon siten, että ratkaisua on kehitetty ottamaan ympäristön erityisarvot ja -ominaisuudet paremmin huomioon. Uudisrakennus on mataloitettu yhdellä kerroksella, rakennusoikeutta on pienennetty ja kaavamääräyksiä on tarkennettu

Tosin on syytä epäillä, että kyse on oikeasti pysäköinnin kustannuksista, eli rakennusoikeutta on taas vähennetty pysäköintinormin takia ja syntipukiksi haettu valittajat. Määrällisesti tämä on sinänsä vaatimaton tappio, koska tämän kaltainen täydennysrakentaminen ei juurikaan tuota asuntoja: Jos tällaista pienkerroistaloista rakentamalla pitäisi tehdä Helsinkiin 6000 asuntoa vuodessa, niitä pitäisi rakentaa yksi vuoden joka ikisenä päivänä.

Kuinka paljon herkemmin ihmiset kertovat vastustavansa kuin kannattavansa?

Kaupunkisuunnitteluvirasto kirjaa tunnollisesti kaiken saamansa palautteen, mikä tarjoaa tutkijoille kiehtovan aineistoa. Sosiologi Veikko Eranti kirjoittaa Kvartti-lehdessä palautteessa käytetystä argumentaatiosta monipuolisesti, lukekaa ihmeessä koko juttu, mutta tämän kirjoituksen kannalta olennaisin tutkimustulos on tämä:
Näissä kirjeissä asukkaat suhtautuivat hyvin kriittisesti rakennushankkeisiin ja kaavamuutoksiin. Yli 70 % oli luokiteltavissa selvästi muutoksia vastustavaksi ja ainoastaan 18 % selkeästi muutosmyönteisiksi (loput, noin 10 % olivat luonteeltaan teknisiä huomautuksia).
Kuinka edustavan kuvan tämä otos antaa kaupunkilaisten näkemyksistä? Kuitenkin asuntopula on yleisesti tunnustettu ongelma ja varsinkin täydennysrakentaminen nähdään yleisellä tasolla erinomaisena asiana. Useimmiten jonkun rakentamisen vastustajat ainakin yrittävät esitää asian niin, varmaan pitkälti vilpittömästi, että kyllähän he toki kannattavat asuinrakentamista yleensä.

Munkkivuoren tapauksessa KSV tilastoi 11 yhteydenottoa aiheesta, joista kaikki olivat hanketta vastustavia. Tällä otannalla 100% munkkivuorelaisista vastustaa. Kuitenkin, kyseisen taloyhtiön munkkivuorelaiset nyt ainakin suhtautuvat positiivisesti. Asukkaiden kannaltaa kyse on siitä että etsittäessä helpotusta putkiremontin tuottaamaan taloudelliseen taakkaan, lisärakentaminen osoittautui hyvin harmittomaksi vaihtoehdoksi. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja kertoo (sivuilla 9 - 10):
Taloyhtiön asukkaat olivat talon päätyyn rakennettavan uuden talon kannalla, sillä kyseisellä tontin osalla ei ollut juurikaan käyttöä, siinä kasvoi vain yksi mänty ja oli lipputanko...

Pakkohan meidän on Helsinkiä tiivistää. Minusta Munkkivuoressa on monta paikkaa, joihin lisärakentamista voisi harkita ilman, että alueen luonne siitä kärsii. Ja uskon että mitä fiksummin aluetta täydennysrakennetaan, sitä paremmin saaame alueelle lisää palveluita. Jospa jonain päivänä tänne kulkisivat vaikka raitiovaunut...
Hän tuskin on ainoa munkkivuorelainen, tai ylipäänsä helsinkiläinen, joka ajattelee näin. Mutta kukaan heistä, eivätkä myöskään talon asukkaat, ole mitenkään ilmaisseet kannatustaan.

Yksi nyrkkisääntö on että ihmiset ovat ainakin viisi kertaa todennäköisempiä valittamaan kuin ilmaisemaan kannatustaan.  Yksilöpsykologisesti tämä on hyvin uskottavaa, harvempi vaivautuu edes lähettämään sähköpostin, puhumattakaan että järjestäisi kannatusmielenosoituksen ihan vaan kertoakseen että hänestä tämä kerrostalo on kiva juttu.

Pulmallista on ettei ainakaan Tolkun tutkimusosasto oikein löydä aiheesta tutkittua tietoa. Jotain osviittaa saisi jo siitä että vertaisi mielipidetiedustelujen ja palautteen eroja.

Mitä valittamisesta seuraa?

 Eranti kirjoittaa:
Rakentamisen ongelmat toki säilyvät, vaikka NIMBYt nähdäänkin osallistuvina aktiivisina kansalaisina. NIMBYt kun osallistuvat nimenomaan vaikuttaakseen virkamiesten päätöksentekoon, ja usein vieläpä vastustaakseen päätöksiä. Koko osallistumisjärjestelmän ideana tässä yhteydessä on nimenomaan antaa asukkaille mahdollisuus ajaa omia ajatuksiaan eteenpäin, jopa yhteisen hyvän kustannuksella. Kaupunki on lähtökohtaisesti suurten ihmisjoukkojen välinen kompromissi, ja NIMBY-konflikteissa on kyse yhdestä tämän konfliktin ratkaisun hakemisen muodosta.
On sinänsä täysin hyvää ja kunnollista vastustaa huonoksi kokemiaan asioita. Ongelma on kuitenkin siinä että konfliktit eivät ratkea eikä kompromisseja synny, kun äänessä ovat vain vastustajat. Tämä on kuin kävisi rauhanneuvotteluja itsekseen.

Kun palaute on lähes yksinomaan negatiivista, sen kohteena olevat suunnittelijat ja päättäjät reagoivat kahdella tavalla, joista kumpikaan ei ole toivottava: Ensimmäinen ja yleinen vaihtoehto on todeta että nää valittaa joka tapauksessa ihan riippumatta sitä mitä teen, jolloin henkilö tulee kuuroksi palautteelle. Toinen on varoa tekemästä yhtään mitään suunnitelijan tapauksessa, tai päättäjän tapauksessa vastustaa kaikkia muutoksia, koska niistä tulee sanomista.

Mitä tälle sitten voi tehdä? Ratkaisuksi tarjotaan yleensä varhaista ja perusteellista tiedottamista potentiaalisesti nimbyileville asukkaille, ja sillä on kyllä saatu suurempaa kannatusta hankeilla. Tämä on kuitenkin vastustuksen torjuntaa, pelkojen lieventämistä, eikä niinkään kannatuksen tasapuolista aktivoimista. Tavoite pitäisi kuitenkin olla että hankkeista käydään riittävän perusteellinen keskustelu, jossa eri näkökannat ja eri ihmisten näkemykset tuodaan laajasti esiin.

Tämä blogi pyrkii tuomaan oman panoksensa tähän julkisen keskusteluun avaamalla niitä ristiriitaisia tavoitteita joita rakentamiseen liittyy. Pitkälti siksi että maankäyttö on paljon kiinnostavampaa näin tarkasteltuna kuin yksinkertaistettuna kannanottona jonkun yhden hyvän asian puolesta. Se mitä täälläkään ei tehdä tarpeeksi on kirjoittaa silloinkin, kun hankkeet ovat hyviä.

Maailma paranee sillä että avaa suunsa silloinkin kun kannattaa jotain. Tämä on myös tehokasta, koska positiivista palautetta tulee esimerkiksi valtuutetuille hyvin vähän. Se että äänestää itselleen valtuutetun ja jättää hänet oman onnensa nojaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi on kuin ottaisi kesäkissan: se riutuu yksinäisyydessään, villiintyy ja rupeaa sekoilemaan.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Asumisväljyyden kasvu Helsingissä ja mistä se johtuu

Asumisväljyyden kasvussa on ensisijassa kyse siitä kuinka paljon on yksinasuvia. Ja se on heidän oma asiansa, eikä jotain jonka muut päättävät heidän puolestaan. Käydään asia totuttuun tyyliin läpi käppyröitä ja lukuja säästelemättä.

Ex-apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen leikittelee "testamentissaan" (2006) ajatuksella sitä kuinka väljästi ihmiset voivat lopulta haluta asua:
Rikkaat osoittavat usein suuntaa tavallisen kansan myöhemmälle kulutukselle. Mitään erityistä kyllästymispistettä asumistason nousulle ei ole tälläkään rintamalla tullut esiin. Bill Gates on rakentanut lehtitietojen mukaan Seatlen seudulle omakotitalon, jossa on mm. koripallosali hänen pojalleen. Neliöitä on tuhansia.
Hypoteettisessa maailmassa jossa esimerkiksi oma palloiluhalli on yhtä yleinen kuin oma sauna ei tosin ole kaupunkeja merkityksessä ihmistiivistymä. Arkisemmin kysymys on kaupunkien rakentumisen ja siihen varautumisen kannalta kuitenkin tavattoman tärkeä, pienikin muutos asumisväljyydessä on valtava määrä asuinneliöinä: Jos esimerkiksi helsinkiläisten keskimääräinen asumisväljyys kasvaa vain puolella neliöllä, se vastaa noin 5000 uudisasuntoa (330 000 neliötä).

Korpisen arvio on masentava:
Vaikka tuottavuuden noususta vain osa suuntautuisi asumistason nousuun pitänee jatkossakin vanha peukalo-sääntö paikkansa; asumisväljyys henkeä kohti kaksinkertaistuu aina 50 vuodessa...  
Kaupungit, joiden kasvun ja rakentamisen rajat ovat tulleet vastaan,  kuihtuvat ja taantuvat myös taloudellisesti.  Väestöltään taantuvan kaupungin talouden tasapainottaminen johtaa helposti umpikujaan, johon ei soisi Suomen pääkaupungin koskaan joutuvan
Ratkaisuksi Korpinen tarjoaa käytännössä kaupungin leviämistä, alati kasvavaan kysyntään vastaamiseksi:
Asunto-olojen kohentaminen ja kohtuuhintaisen tarjonnan varmistaminen onkin mitä suurimmassa määrin seudullinen kysymys. Mitä tehokkaammin joukkoliikenne pystytään järjestämään, mitä enemmän tontteja tulee markkinoille hyviltä paikoilta ja mitä monipuolisempia aluekeskuksia onnistutaan luomaan, sitä pienemmäksi asuntojen hintoja nostava maankorko jää.

Kymmenen vuotta myöhemmin on helppo todeta että Korpinen oli väärässä. Asumisväljyyden kasvu on hidastunut, jopa pysähtynyt Helsingissä. Mikä on onni siinäkin mielessä, että joukkoliikenteen tehokas järjestäminen pidemmillä etäisyyksillä on perustavanlaatuisisa maantieteellisistä syistä hyvin vaikeaa, liki mahdotonta.

Osasyynä on tietenkin elintason kasvun hiipuminen vuosikymmenen talouskriisin myötä, ja se että kulutuksen rakenne on muuttunut niin että palveluiden käyttö on kasvanut, eikä niinkään tavaran määrä. Tämä osaltaan myös ruokkii kaupungistumista. Mutta se mikä Korpiselta jäi huomaamatta on että asumisväljyyden kasvua ei oikeastaan niinkään selitä talouskasvu ja ihmisten tilankaipuu. Eikä tätä huomaa kasvun kriitikotkaan. Väljyyden kasvussa on ensisijaisesti kyse siitä että yhdessä asunnossa asuu keskimäärin vähemmän ihmisiä.

Etenevä sinkkuuntuminen


Olli Hakanen argumentoi, että Helsingin yleiskaava on varauduttu ihan liian suureen rakentamiseen:
Helsingin yleiskaavavision oletus kaikkien 860 000 helsinkiläisen asumisväljyyden kasvusta 8 kerrosneliömetrillä vuoteen 2050 mennessä on johtanut yleiskaavaehdotuksen rakentamistarpeen tarpeettomaan ja haitalliseen kasvattamiseen 13 760 000 kerrosneliömetrillä.
Tämän perusteella hän on tehnyt vaihtoehtoesityksen, jossa on esimerkiksi käytännössä poistettu Länsiväylän bulevardisointi. Ensimmäinen asia mikä tässä pistää silmää on että 8 kem2 860 000 helsinkiläiselle on 6 880 000 kem2, eikä 13 760 000 kem2. Toinen kysymysmerkki on että millä matematiikalla tästä saadaan tuhat ylimääräistä pikseliä, eli tuhat hehtaaria, eli vain vajaa 7000 neliötä hehtaarilla. Bulevardien varsien pikseleiden rakennusmäärä on noin 15 000 - 30 000 neliötä kappaleelta.

Mutta ei nyt takerruta tähän, hämmentävintä on nimenomaan tämä: Jos kerran asumisväljyys kasvaa 8 kerrosneliöllä, eli noin 7 huoneistoneliöllä, niin miksei tämä näy pitkälti samojen ennustajien alla olevassa taulukossa:

Tässähän on kasvua aina 2050 saakka vain muutamia neliötä. Korpisen kaavalla yksinasujalla olisi 2050 käytössään lähes sadan neliön asunto!

Selitys on yksinkertaisuudessaan tämä:
Asuntokunnan keskikoko määräytyy hyvin selväpiirteisesti yksin asuvien osuuden perusteella. Vuoteen 2030 ulottuvan ennusteen mukaan asuntokunnan keskikoko alenisi Helsingissä vuoden 2003 lukemasta 1,88 vuoteen 2030 mennessä lukemaan 1.68. Asuntokunnan keskikoon alenemisvauhti hidastuisi olennaisesti vuodesta 2020 lähtien. Yksin asuvien osuus olisi tuolloin laskelman mukaan 53.8 prosenttia.
Yksinasuvalla on paljon enemmän neliöitä käytössään kuin vaikkapa nelihenkisellä perheellä ihan siitä yksinkertaisesta syystä että perheellä on harvemmin neljää eteistä, keittiötä, vessaa ja olohuonetta. Mitä pienemmät asuntokunnat ovat, sitä väljempää asuminen keskimäärin on.

Historiallisesti Helsingin asumisväljyyden kasvu selittyykin pääosin sillä että lapsia ei enää ole perheessä puolta tusinaa, vanhatpojat asuvat omissa asunnoissaan eivätkä peräkammarissa, ja yksin jääneitä vanhuksia on enemmän. Alla olevassa kuvassa kirjoittajat ovat laskeneet rakenteellisen vaikutuksen, eli kuinka suuri osa asumisväljyyden kasvusta selittyy ihan vaan asukasrakenteen muutoksilla:



Lähde on Kaupungin Tietokeskuksen, joka siis tekee kaupungin väestöennusteet, julkaisu Helsingin Asumisväljyys Helsingissä 1950 - 2050. Selvitys on vuodelta 2005, mutta nykyisissäkin ennusteissa lähdetään siitä että asuntokuntien keskiko laskee, esimerkiksi vuonna 2010 sen ennustettiin olevan 2030 jopa vain 1,6. Syyn siihen että asumisväljyyden kasvu on pysähtynyt viime vuosina Helsingissä näkee allaolevasta kuvasta, asuntokuntien määrän muutos koon mukaan:

Lievä kasvu 3-4 hengen asuntokunnissa, käytännössä lapsiperheitä, sekä lievä 1-2 asuntokuntien määrän kasvun tasaantuminen selittänee asumisväljyyden kasvun pysähtymisen. Väestöennustaja, varsinkaan virkavastuulla toimiva, ei kuitenkaan luota siihen että tämä ilmiö olisi pysyvä. Syitä on kaksi, ensimmäinen on koko maan väestökehitys:

Helsinki tuskin voi loputtomiin poiketa tästä, koska keskeinen tekijä tässä on väestön ikääntyminen. Epäilys on että lapsiperheiden määrän kasvu Helsingissä tuskin riittää pitkässä juoksussa selättämään tätä, koska lapsiperheitä on asuntokunnista vain pieni osuus, ja Helsinginkin väestö vanhee:

Olisi hyvä jos mummu ja pappa astuisivat samoihin aikoihin viimeiselle matkalle, Helsingissä syntyisi enemmän vauvoja, ja rakkaus toisi yksinäiset yhteen. Nämä eivät ole kuitenkaan asioita josta tehdään päätöksiä viranomaisvalmistelun pohjalta. Eikä siten tästäkään päätetä yleiskaavassa. Sen sijaan siinä varataan riittävästi tilaa tuleville sukupolville, millaisia he nyt sitten ovatkaan, siinä kuin tuleville leskillekin.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Mistä yleiskaavassa päätetään ja mistä ei?



Päätöksenteon lähestyessä maaliaan hämmennys lisääntyy, koska osa herää siihen että tämmöistäkin on tekeillä vasta viime hetkillä, eikä siten ole kovin perehtynyt asiaan. Käydään läpi mikä tämä yleiskaava oikein on, mistä siinä päätetään ja mistä ei.

Yleiskaava on pakko tehdä

On olemassa yksi erinomainen argumentti yleiskaavaa vastaan: Sellaista ei pitäisi tehdä. Koko kaupungin suunnitteleminen kerralla tuottaa toivottoman abstrakteja kaavoja joihin perehtyminen on työlästä ja joidenka ymmärtäminen ylipäänsä hankalaa. Helsingin kaavoitus lähti raiteiltaan kohti hajalähiöitä jokseenkin samaan aikaan kun ensimmäinen yleiskaava tehtiin.

Tämä on kuitenkin argumentti siitä mitä eduskunnan pitäisi tehdä, eikä siitä mitä Helsingin kaupungin tulisi tehdä. Laki vaatii että pitää olla yleiskaava. Ilman yleiskaavaa ei voi tehdä asemakaavaa, ja ilman asemakaavaa ei voi myöntää rakennuslupaa, tehdä teitä tai kiskoja.

Helsingissä tehdään uusi yleiskaava noin kymmenen vuoden välein. Edellisestä (2002) on kuitenkin kohta viisitoista vuotta ja yleiskaavavaranto on loppumassa. Yleiskaavan tekemiseen menee kolme-neljä vuotta, hallinto-oikeudet taas käsittelevät sitä vuoden tai kaksi. Näin siksi että on väistämätöntä että kaupungin kokoisesta kaavasta ei kaikki pidä ja joku valittaa, olennaista juridisesti on tehdä kaava niin että valitukset kaatuvat hallinto-oikeudessa perusteettomina. Tässä Helsingin kaupungin juristit ovat olleet hyviä, kaupunki ei juuri häviä oikeudessa.

Mistä nyt päätetään?

Bulevardeista. Kyse on siitä että Helsinkiin rakennetaan raideverkosto joka ulottuu Kehä I saakka, ja sen varrelle 80 000 asukkaan kaupunginosat, siirtämällä ensimmäisten liikennevalojen paikkaa. Näin saadaan hyvin tiivistä kaupunkia palveluineen nykyisen kantakaupungin jatkeeksi, erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien varteen, joka on tiiviin kaupunkirakentamisen ehdoton edellytys. Ja toisin päin, jos ei ole kaupunginosia joissa on joukkoja radan varrella, ratoja ei tehdä. Jos yleiskaava hyväksytään, bulevardeja lähdetään suunnittelemaan eli asemakaavoittamaan.

Täydennysrakentamisesta.  Uudessa yleiskaavassa käsittämättömän vähälle huomiolle on jäänyt  että se suuntaa rakentamista nimenomaan nykyisten kaupunginosien tiivistämiseen. Tätä on jopa tarjottu sille muka jotenkin vaihtoehtona. Noin 30% rakentamisesta on tarkoitus olla täydennysrakentamista, nykyisessä yleiskaavassa se on noin 0%. Tämä mahdollistaa varsinkin asemanseutujen ja radanvarsien tiivistämisen. Nykyisellä yleiskaavalla taas ei voi esimerkiksi rakentaa tiiviisti Karhunkaatajan aluetta Jokerin varrella, koska sielläkin se rajoittaa rakennustehokkuudet harvaksi lähiöksi.

Kaupungin taloudesta. Sen lisäksi että vanhaan malliin yhä uusien lähiöiden ripottelu pitkin Uuttamaata on liikenteen, ihmisten ajankäytön, lähipalveluiden ja ympäristön näkökulmasta huono ratkaisu, se tulee myös hyvin kalliiksi. Kauas tarvitaan kalliit liikenneyhteydet ja harvaan rakennetuissa kaupunginosissa lähipalvelujen, varsinkin joukkoliikenteen, järjestäminen on kallista, koska asiakkaita on vähän. Minkä lisäksi kaupunki saa kaukana sijaitsevista tonteista hyvin vähän tuloja menoja paikkaamaan.

Kaupungin talouden kannalta kaikkein parasta rakentamista on täydennysrakentaminen, infra on jo olemassa ja palveluiden käyttö tehostuu kun tulee lisää asukkaita, esimerkiksi vajaakäytöllä olleeseen kouluun oppilaita. Bulevardeilla väkeä riittää,  tonttimaa on arvokasta, ja liikenneyhteydet ovat verrattaen halpoja: väylä on jo siinä alueen keskellä ja ratikkakiskot maksavat murto-osan metroradoista.

Vaikkei olisi kiinnostut rahasta ja haluaa vain lisää ja hyvää kaupunkia, taloudellisuudesta kannattaa välittää siksi, että jos joudutaan rakentamaan kalliisiin paikkoihin se ei joko toteudu rahanpuutteessa lainkaan, tai säästösyistä tehdään halvalla huonosti.

Mistä nyt ei päätetä?


Siitä mitä tehdään. Yleiskaava on vasta lupa aloittaa asemakaavoitus, eli varsinainen suunnitelu. Matkalla kohti taloja ja kiskoja on monta mutkaa, hyllykilometreittäin selvityksiä, ja lopullisista suunnitelmista voi sanoa varmuudella vain sen että ne muuttuvat matkan varrella. Osa hankkeista myös kaatuu syystä tai toisesta myöhemmissä vaiheissa, johon yleiskaavassa on yritetty varautua mitoittamalla sen mukaan. Asuntotuotantotarpeisiin ja -tavoitteisiin nähden mitoitus on vieläkin turhan tiukka: Helsingissä tavoite on 6000 asuntoa vuodessa, 10 000 jos kaavoitus antaa myöten. Yleiskaavan mitoitus on noin 120 000 asuntoa, 2040-luvulle saakka.

Siitä milloin tehdään mitäkin. Seuraava vaihe on toteutussuunnitelma, siinä annetaan suuntaviivat sille missä järjestyksessä uuden yleiskaavan mahdollistamaa rakentamista lähdetään toteuttamaan. Järjestyksen pitäisi olla sisältä ulospäin, niin että uusia taloja tulee tehdä kadunvartta edellisten jatkoksi jolloin uudisasukkailla on kaupunki palveluineen heti vieressä. Eikä kahdenkymmenen vuoden päästä kun alue on valmis. Mutta tästä ei siis päätetä nyt.

Vartiosaaresta. Saari on voimassaolevan yleiskaavan mukaisesti rakennettavissa, eli tämä esitys ei muuta mitään. Siitä päätetään erillisessä äänestyksessä Vartiosaaren osayleiskaavan yhteydessä. Paine sen rakentamiseen tosin kasvaa rajusti, jos yleiskaavaa palautetaan valmisteluun.
 
Malmin kentästä. Jos yleiskaava palautetaan, Malmin osalta voimassa on vuoden 1992 yleiskaava, jonka perusteella sen saa rakentaa. Ja sen rakentamisella on kahta kauheampi kiire, koska yleiskaavan mahdollista rakentaminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen.

Östersundomista. Östersundomiin tehdään tästä erillistä kuntien yhteistä yleiskaavaa juridisista syistä. Siitä tuskin seuraa asuntoja, koska koko projekti on noin miljardin miinuksella, ja sitä miljardia ei ole. Linkatun kirjoittamisen jälkeen on uutena tietona tullut, että rakentaminen on entisestään vähentynyt ja pakkasen puolella ollaan sata miljoonaa enemmän.

Asioista jotka päättää joku muu kuin Helsinki. Hämmentävän usein törmää puheenvuoroihin joissa "sen sijaan pitäisi..." ja jotka loppuu esimerkiksi rakentaa Vantaalle, uudistaa asumistuki, tai kehittää maakuntakaupunkeja. Eli asioihin joista Helsinki ei päätä.

Siitä kuinka suuri osuus asunnoista on julkisia vuokra-asuntoja. Yleiskaava ei ota tähän mitään kantaa. Tosin ilman kaavoja ARA-asuntojakaan ei voi rakentaa.

Siitä millaisia tulevat helsinkiläiset ovat.  Kaava on yksinkertaistettuna kartta siitä missä on taloja, katuja, ratoja ja puistoja. Kaava ei ole määräys siitä minkälaisia ihmisiä taloissa asuu eikä suoranaisesti vaikuta asukasrakenteeseen mitenkään, mutta voinemme turvallisesti lähteä siitä että maailman muutoksista huolimatta ihmiset jatkossakin asuvat ja asioivat taloissa.

Tapaus Hämeenlinnanväylä ja Keskuspuisto

On hyvin vaikea pysyä kartalla siitä mitä tätä osaa kritisoivat oikeastaan tarkalleen haluavat, mutta jotenkin näin:
  • Helsingin Vihreät haluavat Hämeenlinnanväylän bulevardin, 20 000 asukkaan kaupunginosan, ratikan ja juna-aseman, koska tämä on erinomaisen vihreä tavoite. Ja myös varjella Keskuspuistoa, koska tämä on erinomaisen vihreä tavoite. Puolue ratkoi tätä neuvotteluissa poistamalla suuren osan rakentamisesta Keskuspuistoon. Samalla käytännössä suojeltiin puolisen kilometriä moottoritietä Kehä I etelään Pirkkolan kapeikon kohdalla, joka on valitettavaa. Bulevardin lyhennys ja rakentamisen kaventaminen ei kuitenkaan vielä uhkaa sen toteutusta.
  • Kalamiehet haluavat ettei Haaganpuron taimenpuroa tärvellä. He saivat haluamansa, ja hyvä niin. Lautakunta ohjeisti yksimielisesti että puron arvoja ei saa heikentää, ja jatkosuunnittelussa käytännössä siten suunnitellaan niin että ne paranevat. Esimerkiksi niin että puro ei enää kulje moottoritien ali puolta kilometriä viemäriputkessa. Jos siis mitään tehdään.
  • Vasemmistoliitto (neuvottelujen jälkeinen sellainen) ja Keskuspuiston puolesta poppoo haluaa yleiskaavan ja bulevardin, muttei lainkaan rakentamista Keskuspuiston puolelle.  Tässä on kolme pulmaa: 
    • Liikenteellisesti, taloudellisesti, ylipäänsä realistisesti moottoritielle ei tehdä yhtään mitään, jos ei sen varteen samalla rakenneta taloja. Emme tule käyttämään 100 miljoonaa euroa metsänvierustan katuun ja ratikkaan jonka matkustajamäärät perustuu sienestysliikenteeseen. Haagaan puolella ei ole käytännössä juurikaan tilaa rakentaa taloja, koska se on jo rakennettu, ja hyvin väljästi.
    • Juridisesti, kaupungin lakimiehet ovat sitä mieltä että noin suuri muutos ilman uutta valmistelua on niin hyvä valitusperuste, että on riski että koko yleiskaava kaatuu vuoden parin päästä KHO:ssa. Jonka jälkeen yleiskaava menee uuteen valmisteluun, näytteilläoloon, jne. johon menee pari-kolme vuotta. Ja kaavasta päätetään vaalien jälkeen, 2021 vaalien. Vasta-argumenttina heille on oikeusoppineen lausunto, joka sisältää mm. että 250 metriä pitkä juna-asema voidaan säilyttää yleiskaavassa vaikkei se ei mahdu mihinkään.
    • On helppo yhtyä siihen että paikka on herkkä, ja pitää suunnitella erityisellä huolella. Ehkä esimerkiksi jatkosuunnitelussa päädytään kuitenkin siihen että bulevardi loppuu Metsäläntien jälkeen, siksikin että uusi kaupunginosa on suurimmaksi osaksi siitä etelään. Mutta tämä kuten kaikki muukin loppujen lopuksi vaatii suunnittelua ja selvityksiä, eli asemakaavaprosessin, ja nyt haetaan siis tältä osin käytännössä lupaa aloittaa se eli yleiskaavaa. Tolkullinen vaatimus olisi esimerkiksi että Hämeenlinnanväylästä tehdään erillinen osayleiskaava.

Pikselikarttaa realistisempi tuorehko luonnos siitä mitä Hämeenlinnanväylän varrelle rakennettaisiin suurenee napsauttamalla.

 Yleiskaava on hyvä

Yleiskaava on aivan uskomattoman hyvä, varsinkin jos ymmärtä ne reunaehdot miksi se on sellainen kuin se on. Edellisessä yleiskaavassa aloitettiin liikennealueiden rakentaminen satamissa, nyt tätä linjaa jatketaan bulevardeilla. Yleiskaava poistaa täydennysrakentamisen esteitä ja edesauttaa sitä että kaavat ovat myös taloudellisesti mahdollisia toteuttaa. Tolkku kannattaa yleiskaavan hyväksymistä varauksitta.